GoH: AkrCos

akrcos1

HUOM! Valitettavasti hurrikaani Dorianista johtuvien USAn itärannikon lentoperuutusten vuoksi AkrCos ei pääse osallistumaan Tracon 2019 -tapahtumaan.

Pahoittelemme tapahtunutta.

 

Cosplaytaituri AkrCos saapuu Traconin kunniavieraaksi. AkrCos-taiteilijanimeä kantava Amanda huokuu jo loistavien ja alati kehittyvien kädentaitojensa lisäksi rohkeutta ja päättäväisyyttä harrastuneisuudessaan, sekä kannustaa kaikkia cosplayn harrastajia positiiviseen yhteisöllisyyteen. Traconissa hän aikoo puhua hahmopukeutumisen nikseistä kaikenkattavasti: puheen aiheena on pukujen, haarniskojen, peruukkien ja meikin lisäksi hahmon olemuksen ja luonteen kiteyttäminen toimivaksi kokonaisuudeksi.

Pohjois-floridalainen Amanda keskittyy cosplayharrastuksessaan hahmojen luonteen oivaltavaan esilletuontiin. Hänen erikoisuutensa pukujen luomisessa on erityisen yksityiskohtaisten kankaiden ja muiden tarkkaan valittujen materiaalien kekseliäs käyttö yhdistettynä luonteikkaaseen meikkiin. Hahmot ovat peräisin laajasti erilaisista mediatuotannoista: videopeleistä, animesta ja muusta animaatiosta sekä sarjakuvista. Amanda mainitsee tavoitteekseen ja kantavaksi voimakseen cosplay-yhteisöjen positiivisen fiiliksen. Hän pitääkin erityisen tärkeänä tämän tunnelman ja yhteishengen ylläpitoa niin sosiaalisessa mediassa kuin tapahtumissakin. 

25-vuotias Amanda suuntautuu opiskeluissaan isotooppilääketieteeseen, ja työskentelee myös valokuvamallina. Hän on harrastanut cosplayta vuodesta 2014 lähtien. Harrastuksen äärelle hänet johdatti varsin perinteinen skenaario: kun ystävät pyysivät Amandan mukaan con-tapahtumaan, hän paikalle saavuttuaan yllättyi, hämmentyi ja rakastui välittömästi. Kaikki ne upeat ihmiset pukuineen ja yhteisen harrastuksen äärelle keräytyneisyyden tunnelma vetosivat häneen syvästi, ja tästä inspiroituneena hän pian olikin jo suunnittelemassa omaa pukua tulevia tapahtumia varten. Nykyisin AkrCos vierailee vuosittain lukuisissa tapahtumissa levittäen sanomaa rakkaudesta lajiin ja sen ympärille kehittyneeseen yhteisöön.

AkrCos aikoo Traconin ohjelmissaan käydä läpi hyviä vinkkejä ja kikkoja toimivien materiaalien löytämisessä ja käyttämisessä. Hän pyrkii hahmojen esille tuomisessa erityisesti varsin realistiseen lopputulokseen, mikä asettaa lisää mielenkiintoisia haasteita pukujen ja proppien tekemiseen. Kokonaisuuden kasaaminen eri osista kaikkine vaiheineen, estetiikan ja elekielen harjoittelu sekä viimein valmiin tuotoksensa näkeminen ovat kaikkineen niitä tähtihetkiä, jotka vetävät harrastuksen pariin yhä uudelleen. Julkaisemme tällä sivulla AkrCosin ohjelmanumerot kellonaikoineen niiden tarkennuttua.

Traconissa Amandan voi nähdä lisäksi yhtenä Nordic Cosplay Championshipin karsintakilpailun tuomareista. Julkaisemme elokuun aikana esittelyt kaikista cosplaytuomareista, jolloin on mahdollista lukea, mikä heidän näkökulmastaan on tärkeää hyvän cosplaypuvun ja -esityksen luomisessa.

Seuraa AkrCosia somessa

Facebook

Instagram

Twitter

Tumblr


Ohjelmaa

Cosplay positivity and social media

Maestro

lauantai, klo 14:00–15:15

It’s no surprise that cosplay has become a popular and wide spread hobby worldwide. Here we have a panel focused on the social media aspects of cosplay where we will discuss how the online community impacts sensitive topics such as body positivity and overall self esteem.

Säätöyhteisö B2 ryConikuvat.fi