Esityskisan säännöt ja hakuohjeet

Cosplayesityskilpailussa kilpaillaan parhaimmasta skitistä, eli esityksestä. Kilpailun arviointi perustuu ainoastaan esiintymiseen.

Kilpailuun voi osallistua yksin tai maksimissaan 15 hengen ryhmänä. Kilpailu käydään sunnuntaina cosplaykisojen yhteydessä. Tuomaristo valitsee kolme parasta esitystä, ja lisäksi yleisöllä on mahdollisuus äänestää omaa suosikkiaan. Lähdemaarajoituksia ei ole, ja käytettävä kohde voi olla mistä tahansa sarjasta, elokuvasta, pelistä tai kirjasta.

Kilpailuun on ennakkoilmoittautuminen. Haku aukeaa 1. heinäkuuta ja sulkeutuu 7. heinäkuuta. Kilpailun osallistujat valitaan hakemusjärjestyksessä.

 

Aikataulu

Kilpailun ilmoittautuminen alkaa: 1.7.2019 klo 00:01

Kilpailun ilmoittautuminen päättyy: 7.7.2019 klo 23:59

Osallistujille ilmoitetaan finaalipaikasta 14.7.2019 mennessä

Voittajat julkistetaan Traconissa 8.9.2019
 

Säännöt

  • Ennakkoilmoittautuminen 1.-7.7.2019. Hakuajan ulkopuolella lähetetyt hakemukset hylätään automaattisesti.

  • Kilpailijat valitaan hakemusjärjestyksessä. Mikäli hakemuksia tulee suuri määrä, lopuilla kisaajilta on mahdollisuus päästä peruutuspaikoille. Täytämme peruutuspaikkoja 4.8. asti. Tiedon finaalipaikasta sekä ohjeet peruutuspaikan vastaanottamiseen lähetämme 14.7.

  • Kilpailuun tulee ilmoittautua ainoastaan vastaavan ilmoittamalla tavalla. Tarkemmat hakuohjeet löytyvät alta.

  • Kilpailuun osallistuminen velvoittaa kilpailijan lavaharjoituksiin sekä valokuvauspisteellä kuvauksiin ennen kilpailuja, vastaavan ilmoittamalla aikataululla. Kilpailu käydään sunnuntaina cosplaykilpailujen yhteydessä klo 15-17 aikaan isossa salissa. Tulokset julkaistaan heti kilpailujen päätteeksi.

  • Esityksen kesto minimissään 1 minuutti, maksimissaan 3 minuuttia.

  • Kilpailuun ei voi osallistua esityksellä, jolla sama henkilö tai ryhmä on kilpaillut aikaisemmin.

  • Kilpailussa näkyviä cosplayasuja ei arvioida erikseen. Asut voivat siis olla ostettuja. Pukuja voidaan kuitenkin arvioida yleisilmeeseen ja kokonaisuuteen sopivuuden perusteella. Pääasia on hahmojen tunnistettavuus.

  • Käytettävien hahmojen tulee olla lisensoidusta lähteestä. Oma desing tai OC-hahmot, eli omat fiktionaaliset hahmot, eivät ole sallittuja. Lähdemaarajoituksia ei ole, ja lähde voi olla mistä tahansa sarjasta, elokuvasta, pelistä tai kirjasta.

  • Puvusta on annettava referenssikuva hakemuksen yhteydessä. Vaikka ennakkotuomarointia ei ole, kilpailun tuomareiden on nähtävä, mihin hahmo perustuu.

  • Esityksessä saa käyttää apunaan erilaisia, helposti siirrettäviä lavaproppeja oman harkinnan mukaan. Lavasteita tulee tehdä ilmoitus ennakkoon tälle annettuun määräpäivään mennessä.

  • Videomateriaalia ei ole mahdollista käyttää taustanauhana. Esityksessä voi käyttää halutessaan ja oman harkinnan mukaan musiikkia tai ääniraitaa. Tekniset materiaalit tulee lähettää vastaavan ilmoittamalla aikataululla. Tekniikan ja musiikin ohjeet löydät alhaalta.

 

Ilmoittautuminen

Kilpailuun haetaan https://ilmo.cosplay.fi kautta. Kirjautumiseen tarvitset Kompassi-tunnukset.

 

Musiikkirajoitukset

Cosplaykilpailujen taustamusiikkiraidoissa ei ole mitään tekijänoikeudellisia rajoituksia tai esitarkistuksia. Käytännössä kaikki musiikki on sallittua. 

Molempien päivien cosplaykilpailut streamataan eli lähetetään livenä Traconin YouTube-kanavalle. Mitään omia ääniraitoja sisältäviä cosplaykilpailuja (WCS, NCC, esitys) ei lähetetä streamiin alkuperäisellä musiikilla, vaan jokaisen esityksen ääniraita korvataan streamin yleisellä taustamusiikilla. Kisaajilla on mahdollisuus saada alkuperäisen ääniraidan sisältävä videotaltiointi tapahtuman jälkeen, henkilökohtaista käyttöä varten.

Lisää tietoa taustanauhojen uudistuksesta ja sensuroinnin tarkemmista syistä voi lukea Traconin omasta blogipostauksesta.

 

Propit, valot ja taustanauha

Esityskilpailun osallistujien tulee toimittaa esitystään varten taustanauha, joka sisältää esitykseen kuuluvat musiikit ja/tai puheet. Lisäksi näihin kilpailuihin osallistuvien on toimitettava tekniikkalomake, jossa on listattuna lavalle tuotavat propit ja lavasteet sekä valo-ohjeistus ja esityksen tapahtumien kuvaus.

Lomakkeessa annetut paikat propeille ja lavasteille ilmaisevat myös näiden sallittua lukumäärää. Arvokilpailuihin pätevät myös kisojen finaalisäännöissä annetut mahdolliset rajoitukset. Tekniikkalomakkeen löydät cosplay-sivulta. Taustanauha ja tekniikkalomake on toimitettava 11.8.2018 mennessä osoitteeseen cosplay [ät] tracon.fi.

 

Lavavalaistus

Esityskilpailuissa on mahdollista vaikuttaa lavan valaistukseen. Käytössämme on tänä vuonna sekä tavallinen savukone että raskassavukone. Valo-ohjeet toimitetaan ennakkoon annettujen ohjeiden mukaisesti.

Muutama yleinen vinkki pätee kaikkiin kilpailuihin.

Yksinkertainen toimii: Valo-ohjeista ei kannata tehdä liian monimutkaisia. Viime vuosien voitokkaimmat esitykset on toteutettu hyvin yksinkertaisin ohjein. Valoteknikon on helpompi pysyä näissä matkassa, ja lisäksi hän voi käyttää omaa asiantuntemustaan yksityiskohtien parhaan toteutusmallin löytämiseksi.

Selkeät termit: Lavan puoliskoja kuvatessa käytetään termejä "näyttämövasen" ja "näyttämöoikea", jotka tarkoittavat vasenta ja oikeaa katsottaessa lavalta yleisöön päin. Kuvaathan valo-ohjeissa myös lavalla olevat hahmot selkeästi. Emme voi tuntea kaikkia hahmoja, sen sijaan "punaiseen pukeutunut hahmo" tai "istuva hahmo" ovat selkeitä määritteitä.

Vähälläkin pärjää: Valaistusohje voi olla myös erittäin yksinkertainen. Ohjeilla, kuten "punainen värimaailma ja energinen fiilis koko esityksen ajan" pärjää aivan mainiosti.

Mahdolliset kysymykset näistä tulisi osoittaa ison salin tiimille, sähköpostitse osoitteeseen isosali [ät] tracon.fi.

 

Taustanauha

Taustanauhan on oltava pituudeltaan maksimissaan yhtä pitkä kuin esityksenkin.

Taustamusiikki on toimitettava MP3- tai FLAC-muotoisena tiedostona. On suositeltavaa kiinnittää huomiota tiedoston äänenlaatuun.

Kilpailussa ei yleisesti ole mikrofoneja käytettävänä, taustanauhaan tulee siis liittää myös mahdollisesti tarvittavat vuorosanat. Jos haluat esittää vaikkapa laulun, ja tarvitset tähän mikrofonin, juttelethan asiasta etukäteen cosplayvastaavan kanssa cosplay@tracon.fi

Vaikka lavalla käyttäisi paljonkin ääntä, se kuuluu ilman mikrofoneja erittäin huonosti yleisölle, joten kaikki oleellinen äänimaailma tulee liittää taustamusiikkitiedostoon.

WCS- ja NCC-karsinnoissa vuorosanojen kielenä on suositeltavaa käyttää englantia. Esityskilpailussa myös suomen kieli käy.

Taustamusiikki on toimitettava 11.8.2018 mennessä.

Toimita taustamusiikin yhteydessä tieto siitä, missä kohtaa se laitetaan soimaan, esimerkiksi ennen ryhmän jäsenten siirtymistä lavalle tai sen jälkeen.

Ellei taustamusiikin lähettäjä toisin ilmoita, taustamusiikkikappale soitetaan alusta loppuun yhtenäisesti yhden kerran.

Taustamusiikin voi toimittaa sähköpostin liitteenä tai nettilinkkinä.

Lähetä mahdolliset taustamusiikkiin liittyvät kysymykset sähköpostitse osoitteeseen isosali [ät] tracon.fi. Toimita taustanauha itsessään osoitteeseen cosplay [ät] tracon.fi.

Huom: Videomateriaalia ei ole mahdollista käyttää taustanauhana. Traconissa lavan taustalla oleva projisointikangas on suunniteltu ennen muuta videotuotantoa varten ja tästä johtuen sen alareuna alkaa muutaman metrin verran lattiapinnan yläpuolelta. Cosplayesityksen videotaustana tällainen korotettu taustakangas ei toimisi kovin hyvin. Koska omien taustavideoiden käyttö estäisi lisäksi videokameran käytön, katsomme parhaaksi jättää taustavideoiden option pois tasaväkisesti kaikista cosplaykisoista.

Katso tästä kattava perusohje esityksen ääniraidan tekemiseen. 

Rajoitukset esityksissä

Rajoitukset koskevat kaikkia Traconin cosplaykilpailuja. Epäselvissä tilanteissa, ota pikimmiten yhteyttä Traconin cosplaytiimiin.

 

Rajoitukset

  • Nestemäisen tekoveren käyttö on kielletty.
  • Vaatteisiin kuivunut tekoveri on sallittu.
  • Konfetin, terälehtien, sulkien yms. pienen silpun levittäminen lavalle on kielletty.
  • Lavalla ei saa tarkoituksellisesti rikkoa mitään, mistä aiheutuu ylimääräistä siivottavaa.

 

Lähdekuvat

Esityskilpailuun osallistujien tulee toimittaa ilmoittautumisen yhteydessä lähdekuva, josta ilmenee osallistujan tai ryhmän esittämien hahmojen kuvat. Kuvassa tulee ilmetä hahmo tai hahmot siinä puvussa, mitä osallistuja tai osallistujat käyttävät. Lähdekuvat toimitetaan tuomariston käyttöön.

 

Osallistumisrajoitukset

1. Coniittitasolla oleva henkilö isosalitiimissä ei saa osallistua mihinkään ison salin kilpailuun.

2. Stage manager ei saa osallistua mihinkään ison salin kilpailuun.

3. Minkään cosplaykilpailun tuomari tai tuomarin välitön perheenjäsen ei osallistua mihinkään cosplaykilpailuun.

 

Henkilötietojen käsittely

Osallistujien henkilötietoja käsitellään ainoastaan cosplayvastaavan sekä Traconin ison salin tuotantotiimin toimesta. Kilpailussa ilmoitetaan kisaajien nimet tai nimimerkit heidän oman valinnan mukaan, sekä hahmojen ja sarjan tiedot.

Tietojen käsittely tapahtuu Tracon ry:n tietosuojaperiaatteiden mukaisesti.

Conikuvat.fiSäätöyhteisö B2 ry